Kymmenen kohtausta kirkossa 10.7.2023 (Lassi Alhorinne / Jyväskylän Kesä)

Monologiesitys Kymmenen kohtausta kirkossa vie katsojansa matkalle ihmisyyden perimmäisten kysymysten äärelle. Orgaanisesti syntyvää jutustelua ja monitasoista performanssia yhdistävä esitys tulee hyvin lähelle ihmistä. Tunnelma tilassa, jossa yleisö asettuu esiintyjän kolmelle puolen on ajoittain hyvin riisuttu ja intiimi, suorastaan harras. Tätä hartautta rytmittävät ja rikkovat sopivasti erilaiset voimakkaammat nauhoitteilta kuullut tai lavalla nähdyt ristiriitaiset, ajoin raivoisiksi yltyvät tunteet ja tapahtumat.

Tämä erilaisten tunnelmien ja monenlaisia maailmoja yhdistävä teksti häivyttää rajaa esiintyjän ja aiheen välillä. Hän on sekä kertoja että päähenkilönsä ja välillä pelkkä ääni kaukaisuudesta. Rituaalisine, toistuvine, elementteineen ja valoin luoduin vaikutelmin on monologiin upotettu myös häivähdys shamanistista perinnettä. Puhdistautumisriitti, paluu pimeydestä valoon, kolmessa näytöksessä.

Lavalla, Kai Sadinmaan teksteihin ja haastatteluihin, perustuvassa monologissa nähdään Lassi Alhorinteen ohella, myös Sielu-niminen koira (Bobik) sekä päästään kuulemaan Lea Pekkalan ylimaallisen kaunista sellonsoittoa.

Esitys rakentuu lavalla yhdessä yleisön kanssa. Joskus yleisöä hieman osallistaen tai sitten vaan yhdessä samaa – hengästtyvän kiivasta tai harmonisen kirkasta – ilmaa hengittäen. Läsnäolo sekä molemminpuolinen turvallisuuden tunne ovat tärkeitä esitystä kantavia voimia. Kaikesta tapahtuvasta huolimatta, sillä eihän Kai Sadinmaan tähän astinen tarina toki draamaton ole, koko ajan on turvallinen olo. Pimeys, niin synkkä, kuin se saattaa olla, väistyisi vielä tai ainakin kevenisi.

Kymmenen kohtausta kirkossa on niitä esityksiä, jotka kutsuvat mukaansa ja kohottavat jaettuun fiktiivisen todellisuuden tilaan. Tekstiin ja toimintaan imeytyy hyvin kokonaisvaltaisesti mukaan. Teatterikokemuksen intensiivisen luonteen ja ehkä aiheenkin vuoksi on hyvä, että lopuksi on varattu aikaa keskustelulle, jossa saa kysyä ja kommentoida asiaa. Tai ihan vaan olla hetken omien ajatusten parissa teatterisalin pimeässä, ennen paluuta arkiseen elämään.

Samaa tai eri mieltä, kaikille on tarjolla jotain pureskeltavaa.

Kymmenen kohtausta kirkossa

Työryhmä

Lassi Alhorinne (tuottaja, ohjaaja, käsikirjoittaja ja näyttelijä),
Lea Pekkala (sellisti)
Bobik (koira)

Jätä kommentti