Tennessee Williamsin Yhdysvaltojen syvään etelään sijoittuva Viettelyksen vaunu, A Streetcar Named Desire, on Pulitzer-palkittu iätön klassikko. Lähes kaiken menettänyt, omissa nostalgisissa kuvitelmissaan viihtyvä, Blanche DuBois (Elina Saarela) on aito etelän kaunotar, hieno nainen henkeen ja vereen. Sivistynyt ja yläluokkainen opettajatar, jolle ulkoasu ja kauneus on kaikki kaikessa. Kun Blanche saapuu sisarensa Stellan (Saara Jokiaho) ja tämän puolison, Stanleyn (Asko Vaarala), vaatimattomaan asuntoon matka-arkkuineen alkaa tarinassa, jossa kaksi hyvin erilaista maailmaa kohtaa. New Orleansin elämänmeno tuntuu Blanchesta vieraalta, eikä uusi lanko varsinaisesti herätä suurta luottamusta tai innostusta. Ei varsinkaan sen jälkeen, kun tämän äkkipikainen luonne paljastuu kaikissa sävyissään. Myöskään Stanley ei ole erityisen innoissaan siitä, että vaimon ylevä sisko on majoittunut määrittelemättömäksi ajaksi heidän luokseen. Varsinkaan, kun suvun omaisuus tuntuu kadonneen tuhkana tuuleen tai timanttina Blanchen tiaraan.

Tuon kuuman kesän aikana alkoholin kyllästämät illanvietot ja peli-illat tulevat tutuiksi. Yksityisyys on vain haave asunnossa, jonka kaksi huonetta erottaa ohut verho, jonka läpi kuuluu kaikki. Asunnon äänien ohella myös yläkerran pariskunnan riidat ja sopimiset kuuluvat erinomaisen hyvin joka huoneeseen. Yleellisiin pitkiin kylpyihin tottuneen Blanchen tapa varata kylpyhuone tuntikausiksi ei erityisemmin lisää hänen suosiotaan Stanleyn silmissä. Stella sen sijaan huolehtii siskostaan, kuin roolit tosiaan olisivat toisinpäin ja hän olisi pikkusiskon sijaan isosisko. Vähitellen tarinan auetessa Stellan suojeleva asenne sisartaan kohtaan saa selityksensä menneisyyden tapahtumista ja Blanchen elämän tragedioista.

Anssi Valtosen ohjaama Viettelyksen vaunu on lämmin ja arvoituksellinen esitys, joka luottaa näyttämisen voimaan, eikä selittele liikoja. Lavan poikki kohtausten vaihtuessa vedettävä verho toimii valkokankaana videoille, jotka täydentävät lavalla nähtyä tarinaa avaten hahmojen sisäistä maailmaa tai tapahtumia, joiden tulkinnat jäävät avoimiksi. Vaikka paljon jätetään mielikuvituksen varaan, niin lavan todellisuus paljastaa myös paljon. Ihmisuhteet ja tarinat, joita kerromme itsellemme pystyäksemme elämään vallitsevan todellisuuden keskellä ovat Viettelyksen vaunun ytimessä. Juuri tämä tunnistettavuus tekee tarinasta ajattoman. Parisuhteiden dynamiikka jossa vuorottelee hyvittelevä hellyys ja väkivaltainen raivo, on edelleen valitettavan tunnistettava kiintymyssuhdemalli.

Lavastuksessa on kauniilla tavalla yhdistelty koko lavan levyisiä yksityiskohtaisia lämpimänsävyisiä elementtejä sekä aikakaudelle sopivaa ja luovasti leikittelevää rekvisiittaa. Erityisesti ilahduttaa Stanleyn ja Stellan sängyn päiväpeitto, joka muistuttaa mattoa, jonkalainen itseltänikin on joskus löytynyt. Stellan ja Stanleyn asunto sekä sitä ympäröivä rajattu maailma on hauska sekoitus realistista aikakauden maisemaa sekä modernimpaa kuvastoa, joka maastoutuu sujuvasti kokonaiskuvaan.

Puvustuksessa erityisesti Blanchen alati vaihtuvat asut ovat haastaneet mielikuvitusta. Puvustuksessakin nähdään paljon on sellaisia vaatekappaleita, jotka ovat näytelmän ajankohdan tyylille uskollisia, mutta jotenkin ajasta irrallaan. Blanchen viimeinen asu on jännä farkkumaisen näköinen asu, joka sekä sopii että ei sovi ympäristöönsä. Mikä sinänsä onkin erinomaisen osuvaa juuri Blanchen hahmolle, joka elää mielessään maailmassa, joka on vauhdilla katoamassa. Ylellisyys on pennittömän Blanchen viimeinen oljenkorsi, sen sijaan hänen siskonsa Stella pukeutuu paljon modernimmin. Maailmojen ero sisarusten välillä korostuu myös vaatetuksen kautta. Miesten asuissa näkyy sekä 1900-luvun alkupuoliskon työläisten tyyli että etelän lämmin värikkyys.

Viettelyksen vaunu on puhuttelevaa draamaa. Tarina on teemoiltaan ajaton, mutta historiallisesti ja kulttuurisesti selkeästi kehystetty mosaiikki, joka kootaan pala palalta tarinan edetessä. Menneisyyttä ei pääse pakoon kiiltävimpienkään kulissien tai tarinoiden taakse.

Viettelyksen vaunu

Käsikirjoitus
Tennessee Williams

Suomennos
Reita Lounatvuori

Ohjaus
Anssi Valtonen

Lavastussuunnittelu
Mikko Saastamoinen

Pukusuunnittelu
Ulla-Maija Peltola

Valo- ja videosuunnittelu
Antti Silvennoinen

Äänisuunnittelu
Juuso Voltti

Naamiointisuunnittelu
Niina Vattulainen

Läheisyyskoreografi
Emma Castrén

Rooleissa

Elina Saarela
Asko Vaarala
Saara Jokiaho
Markus Virtanen
Piia Mannisenmäki
Hannu Lintukoski
Jukka-Pekka Mikkonen
Sami Ulmanen