Suurten haaveiden saattelemana käynnistyy Kansallisteatterin Jotuni-näytelmä. Sukunsa nimestä luopuva ja itsensä jättiläiseksi, jotuni, nimeävä Maria haluaa olla vapaa ja kirjoittaa. Kuitenkin Maria Jotunin (Sari Puumalainen) elämäntarinaa määrittää hyvin vahvasti hänen solmimansa avioliitto Viljo Tarkiaisen (Antti Pääkkönen) kanssa. Tarinan alussa kummallakin on omat haaveensa. Maria tahtoo kirjoittaa sekä saada kauniita pukuja ja rakkautakin. Viljo, sukunsa ensimmäinen sivistynyt, omaa vaatimattomien lähtökohtiensa vuoksi syvän palon olla ns. parempi ihminen, jonka kulissit ovat kiiltävät ja elämä ulospäin kadehdittavaa. Kirjailijan ja kriitikon, akateemisen tutkijan, toisiaan täydentävä liitto vaikuttaa aluksi loistavalta idealta. Ihastuttavan persoonallinen ja epäsovinnainen Maria kirjoittaa ja Viljo pitää huolen siitä, että Marian tekstit saavat ansaitsemansa huomion. Kulttuurikodin ilmapiiri ei kuitenkaan ole ihan sitä, mitä ulkoapäin voisi aavistella.

”Kas. Tuolla kävelee tutkija Tarkiainen kirjailija vaimonsa kanssa”

Lasten syntymän myötä kodin ilmapiiri alkaa vähitellen kiristyä ja Viljon kontrolloiva luonne alkaa paljastua. Kirjoitusrauhaa yhtäkkiä löytyy vain omiin oloihinsa eristäytyvälle isälle, mutta ei kirjailijaäidille. Lapsista vanhempi, Jukka (Ilja Peltonen), saa kokea veljeään, Tuttua (Heikki Pitkänen), karummin isänsä ankaruuden, sillä toisin, kuin veljensä hän ei pyri sovinnaisuuteen, vaan sanoo isälleen vastaan. Tämähän ei sovi sivistyneeseen ja onnelliseen taitelijakotiin. Niinpä isä kiintyy huomattavasti enemmän nuorempaan pojista, joka koettaa ylläpitää rauhaa perheessään ja varoo suututtamasta isää. Huojuvan talon teema tuleekin hyvin nopeasti lasten leikeissä esitellyksi. Epäilyksen ja väkivallan varjot leijuvat kodin yllä.

Sodan alla kaikesta on pulaa ja taloudesta tarkka Viljo, ei todellakaan tuhlaa ylimääräiseen luksukseen. Ruuaksi on silakkaa ja halkoja ei polteta turhaan, vaikka vaimo valittaisi sormiensa jäätyvän sisätiloissa. Rahaa ei ole, velkoja sitäkin enemmän. Palvelija, Siiri (Anna Airola), kuitenkin taloon pestataan, onhan palvelija kuitenkin tärkeä osa herraskaista vaikutelmaa. Siiri onkin katsojan suuntaan tärkeä ajatusääni, joka kommentoi talon tapahtumia ja ilmapiiriä, vaikka pitääkin osaltaan yllä kulttuurikodin kulissia, kuten kunnon palvelijan kuuluu.

Kiinnostava taiteellinen lisä hahmogalleriaan on myös lavalla nähtävän muusikon, Salla Markkanen, rooli Maria Jotunin sielun taustanauhana ja Marialle näkyvänä hahmona. Puvustukseltaan ja kampaukseltaan Siiriä muistuttava hahmo, joka tuo kirjoitusinspiraation vallassa olevalle Marialle villatakin ja välillä myös sanattomasti on kontaktissa tai peilaa Marian sisäistä maisemaa. Laulu, livemusiikki ja nauhoitetut osuudet rakentavat äänimaisemaa, jossa on sekä herkkyyttä että raivoisaa voimaa. Musiikki on toistuvuudessaan sekä todellisuutta rakentava että vahvistava voima.

Koreografian osalta Jotunissa on monia hyvin nautittavia sanattomia kohtauksia, jotka kertovat valtavasti perheen ja pariskunnan dynamiikasta. Perheen yhteiset kävelyretket ovat synkronisoidussa ja selkeässä liikkeessään hyvin vaikuttavia kokemuksia. Isä määrää tahdin ja muut pysyvät mukana – halusivat tai eivät. Julkisivu ja vaikutelma on tärkein. Samoin väkivallan koreografia on äärettömän hienosti toteutettu. Hidastukset ja liikkeiden tarkkuus tuovat kulissien takaisen maailman kaikessa karuudessaan lavalle nähtäväksi. Siihen on syynsä, miksi Maria Jotunin Huojuva talo on aikoinaan julkaistu vasta vuosia sekä Marian että Viljon kuolemien jälkeen.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan lavastus on nerokkaan toimiva. Ovet sulkevat ihmiset omiin maailmoihinsa, joko rangaistuksena tai sitten omasta tahdosta. Katolle ja piknikille noustaan tasojen päälle. Ruokapöytä edustaa omanlaistaan kuria ja järjestystä sekä ulkoisesti hienoa vaikutelmaa. Varaa ehkä on vain silakkaan, mutta päivällinen nautitaan, kuten hienossa talossa kuuluu – aterimet oikein aseteltuina ja asiaan kuuluvalla hartaudella isän monologeja kuunnellen. Puvustuksessa ilahduttaa selkeys ja monipuolisuus. Etenkin Marian ulkoasu on puvustusta ja kampauksia myöden ihanasti hahmoa tukevaa. Aikakauden vaikutelma on selkeä, mutta sen sisällä on leikitelty rohkeastikin yksityiskohdilla.

Jotuni on vavahduttavan vaikuttavaa, ja hetkin hilpeääkin, draamaa, joka ei päästä katsojaa helpolla. Ihmisyydet ilot ja vaikeiden perhesuhteiden paino värittävät tätä teosta kimaltavin ja synkkäsävyisin langoin. Keskiössä on ansaitusti Maria Jotunin elämä ja taiteelliset teot kaikessa menestyshehkussaan ja traagisuudessaan. Kaikki ei ole aina sitä, miltä ulospäin näyttää.

Jotuni

Teksti
Heini Tola
Anneli Kanto

Ohjaus
Heini Tola

Lavastussuunnittelu
Katri Rentto

Pukusuunnittelu
Tarja Simone

Musiikki
Salla Markkanen

Koreografinen konsultaatio
Marjo Kuusela

Valosuunnittelu
Kare Markkola

Videosuunnittelu
Paula Lehtonen

Naamioinnin suunnittelu
Petra Kuntsi

Näyttämöllä

Anna Airola
Ilja Peltonen
Heikki Pitkänen
Sari Puumalainen
Antti Pääkkönen
Salla Markkanen