Mika Waltarin huijarikomedia, Gabriel, tule takaisin, on saanut ohjaaja Panu Raipian käsittelyssä aikakaudet lävistävän päivityksen. Lavalle projisoitavat uutisotsikot erilaisista romanssi huijauksista vuosien saatossa luovat kuvaa siihen, miten yleisestä ilmiöstä on kyse. Myös esityksen vaihtuva lavastuksellinen ja puvustuksellinen ilme kuljettavaa tarinaa historiasta kohti nykypäivää. Käsikirjoitus ja tarina sinänsä on eheää Waltaria, pienin muutoksin, mutta ajallisen kontekstin vaihtaminen hahmojen ympärillä on oivaltava ratkaisu siihen, miten tarinan ajankohtaisuus tänäkin päivänä tuodaan esiin. Huijaukset ovat ehkä siirtyneet enemmän verkkovälitteisiksi, mutta kyllä sitä sopivasti rakastunut ihminen voi yhä lähisuhteissakin rahoistaan helposti eroon päästä, kun sopivan tyypin kyytiin lähtee.
Rakkaus saa ihmiset tekemään hulluja asioita. Siihen perustuu myös koko romanssihuijari Gabrielin (Kristo Salminen) bisnes. Aina, kun rahan tarve iskee, on Gabrielin etsittävä itselleen uusi varakas daami huijattavaksi. Lirkuttelevan makeilevasti ja varakkanaana esiintyen Gabriel purjehtii tällä kertaa, siskonsa ja siskontyttönsä kanssa asuvan, Kristiinan (Karoliina Kudjoi) elämään. Romanssi- ja ihmissuhdeasioissa kokematon Kristiina on juuri sopiva kohde Gabrielille, onhan hän kuitenkin kehunut rahaa löytyvän. Ainoa vaan, että ne ovat isän testamentin mukaisesti hänen ankaran siskonsa, Ulriikan (Sanan Majanlahti), takana. Sama kohtalo on myös heidän kolmannen siskonsa jälkeen jääneellä tyttärellä, Raililla (Matleena Junttanen), joka paitsi joutuu sietämään tätinsä ankaraa kuria ja nuhdetta, ei myöskään pääse käsiksi varoihinsa ennen 21-vuotissyntymäpäiväänsä. Aikaa, joka opiskelemaan mielivälle 19-vuotiaalle tuntuu loputtoman pitkältä. Varsinkin, kun hän joutuu jatkuvasti passaamaan tätejään ja elämään heidän säännöillään.
Kun Gabriel ilmestyy kuvioihin, taloon tulee heti uutta säpinää. Osansa lipevästä lirkuttelusta saavat niin molemmat sisarukset, kuin myös heidän nuori holhokkinsa. Gabrielille ei ole niin väliä, kunhan rahaa riittää. Kun paljastuu, ettei alkuperäisellä kohteella sitä niin helposti olekaan saatavissa ole, ei Gabriel epäröi vaihtaa siskosta toiseen. Se ehkä esityksessä karulla tavalla näkyykin, miten riippuvaisiksi sisarukset tulevat Gabrielin lirkuttelusta, vaikka hänen käytöksensä olisi miten ailahtelee tai kylmää tahansa, ollaan hänen vuokseen silti valmiita tekemään mitä tahansa. Onhan Gabrielilla kuitenkin selitys valmiina kaikelle ja onhan hän uskonut arvokkaan tallelokeronsa talon emäntien haltuun. Eihän sellainen ihminen voi olla vain rahan perässä, joka on valmis luottamaan omat varansa toisten käsiin.
Gabriel, tule takaisin on komediaa, jolla on vahvan dramaattinen ydin. Musiikki ja kohtausten välillä nähtävät otsikot luovat esitykseen melko vakavan ilmapiirin. Periaatteessa ollaan komediassa, tapahtumat, hahmot ja hahmojen reaktiot asioihin ovat tyylilajiin sopivia, mutta jossain määrin silti tuntuu, että liikutaan kuitenkin enemmän vakavan aiheen ja draaman ääressä. Tämä ei ole missään nimessä huono asia, että esityksessä on kaiken huumorin alla myös vakavampi pohjavire. Karismaattiseen huijariin on helppo haksahtaa, niin lavalla, kuin elämässäkin. Upea esitys, joka sekä toteuttaa lajinsa konventioita että venyttää totutun rajaa. Erityisesti iloisen liioitellen ja tosissaan toteutetut henkilöhahmot ovat tämän esityksen suola. Kukapa voisi vastustaa Gabrielin charmia tai Railin nuoruuden iloa pursuavaa energiaa.
Gabriel, tule takaisin on perikkään tyylikäs ja vangitseva huijarikomedia, joka haastaa ajattelemaan asioita yksilötasoa laajemmin.
Gabriel, tule takaisin
Käsikirjoitus
Mika Waltari
Ohjaus ja lavastus
Panu Raipia
Pukusuunnittelu
Elina Vättö
Valo-ja videosuunnittelu
Jussi Kamunen
Äänisuunnittelu
Janne Pärnänen
Kampaus-ja maskeeraussuunnittelu
Katri Haukijärvi
Rooleissa
Kristo Salminen
Sanna Majanlahti
Karoliina Kudjoi
Matleena Junttanen