Ja yleisö osoitti suosiota seisaaltaan…

En ole seisaaltaan esitettävien suosionosoitusten (standing ovation) fani. En osta sitä ajatusta, että seisomaan nouseminen maagisesti lisäisi arvostukseni määrää tai merkitystä. Muistan parin vuoden takaa, kun olin hakemassa konsertin jälkeen takkia narikasta ja kuulin kahden naisen keskustelevan illan konsertista. Toinen heistä totesi närkästyneenä, miten noloa hänestä oli, kun kaikki yleisössä eivät olleet nousseet ylös taputtamaan. Muistan... Continue Reading →

Keith Johnstone – Impro

Kyseessä on monella tapaa hyvin mielenkiintoinen kirja, jonka lukemista ei voi muuta kuin suositella. Tämä ei ole ensimmäinen kontaktini Keith Johnstonen työhön improvisaation parissa, vaan opintoja varten olin hänen työtään jo sivunnut. Myönnän nyt heti ensi alkuun, että luin tätä kirjaa enemmän tai vähemmän epäsäännöllisesti. Niinpä tässä kohtaa alkavat alussa esitellyt asiat jo sekoittua pahasti muiden... Continue Reading →

Yhden aikakauden loppu

Jotkut näyttelijät jättävät jo hyvin lyhyen esiintymisen kautta lähtemättömän vaikutuksen mieleeni. Heti ensi kerrasta heidän esiintymisensä piirtää johonkin sisimpään jäljen, joka on siellä valmiina aktivoitumaan, kun samaan näyttelijään törmää uudelleen. Tällaisen lähtemättömän vaikutuksen minuun teki muuan nuori näyttelijä Hotelli Paradisossa (Helsingin Kaupunginteatteri), jota onnekkaan sattuman kautta pääsin katsomaan. Vaikka jälki oli jäänyt mieleeni, en tuolloin kyennyt vielä tekemään nähtyä kokonaan... Continue Reading →

Diivat (Jyväskylän Kaupunginteatteri) #onelasttime

Palataan hieman ajassa taaksepäin. Toissa lauantaina oli  aika jättää hyvästit Jyväskylän Kaupunginteatterin ihanille Diivoille. Myönnän, että kyseinen näytelmä tuli nähtyä useampaan kertaan kuin laki tai yleinen käsitys teatterissakäyntien määrästä sallii. Ja tiedättekö mitä, ei hävetä yhtään 🙂 Tämä oli itselleni pieni tutkimusmatka komedian pariin ja siihen mitä esityksen elinkaaren eri vaiheissa tapahtuu. Se mikä tässä... Continue Reading →

Kulisseihin kadonnut

Ikävä myöntää, mutta tuli huomattua itsestä aika huonoja asioita erään näytelmäprojektin parissa työskennellessä. Huomasin, että vihreä taitaa sittenkin olla minun värini. Niin kammottaviin sfääreihin itseinhoinen huomionhakuinen katkeruuteni nimittäin ajoittain pääsi. Siinä missä pystyin olemaan iloinen toisten esiintymisestään saamista kehuista, huomasin kuitenkin muuttuvani hetki hetkeltä katkerammaksi. Katkerammaksi siitä, ettei edes hippusta huomiosta, kiitoksesta tai edes kritiikistä... Continue Reading →

Arjen draamakohtauksia

En tiedä miksi se, että ennakkokäsitykseni saavat vahvistuksen yhä edelleen yllättää minut. Olen impron kautta ja muutenkin elämässä pyrkinyt laajentamaan näkökenttääni ja antamaan ihmisille mahdollisuuden yllättää. Vaikka etukäteen pystyn kuvittelemaan, miten tilanne tulee menemään tiettyjen ihmisten kanssa työskennellessä, annan mahdollisuuden myös muille tapahtuman kuluille. Miksi siis näissä tilanteissa niin usein se ensin kuvittelemani vaihtoehto toteutuu?... Continue Reading →

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑